Yritin imeytyä, mutta läikyinkin liinalle, 2023, Vakiopaine
Rupattelu on virta, johon voisi heittäytyä. Voisi sanoa jotain sellaista kuin joo eiku just niin tai eikö. Kaikkiin paikkoihin voisi mennä. Jalat voisivat viedä paikkoihin ja sitten olisi siellä. Siellä voisi olla ja rupatella. Kaikenlaista voisi syödä ja juoda ensimmäistä kertaa. Voisi napata ruokaa puikoilla suuhun. Voisi kysellä viineistä. Minä seison verhon edessä verhon värisessä paidassa ja nyökkäilen. Haaveilen sellaisesta hyvästä heinikosta, johon voisi mennä hetkeksi makaamaan ja kadota. Kun olisi kadonnut riittävästi ja olisi riittävän hämärää ja hiljaista, voisi havahtua siihen, kuinka maasta kostuneet sukkahousut pistelevät farkkujen alla. Ja voisi tehdä kovasti mieli jotain. Kuumaa juomaa, kuivia sukkia tai sitä kuinka öljy muuttuu lautoiksi keittokulhossa ja on nälkä. Voisi nousta, pyöritellä nivelet ja kävellä kotiin. Voisi tehdä voileivän ja mennä sänkyyn, että voisi nukahtaa, että voisi taas herätä.
Yritin imeytyä, mutta läikyinkin liinalle, koostuu Onerva Luoman eri materiaaleille eri tekniikoin tekemistä maalauksista, piirroksista ja veistoksista, jotka olivat esillä Jyväskylässä Vakiopaineessa lokakuussa 2023. Teokset ovat junnaavia tutkielmia junnaavasta mielestä.









